Jääkö peruskoulujen ilmiölähtöinen oppiminen toteutumatta?

Muuttuva yhteiskunta luo muutospaineita suomalaiselle peruskoululle. Julkinen keskustelu peruskoulun muutoksesta on keskittynyt lähinnä opetusmenetelmien digitalisaation ja avoimien oppimisympäristöjen käyttöönoton tarpeeseen. Näiden tärkeiden muutosten rinnalla vähemmän huomiota saanut, mutta mahdollisesti paljon merkittävämpi, yhteiskunnalllinen ilmiö on siirtymä hierarkkisista organisaatioista kohti itseohjautuvia organisaatioita, joissa  työn organisointi perustuu käskemisen ja kontrollin sijaan itsenäisten ammattilaisten kykyyn koordinoida työtään itseohjautuvasti.

Peruskoulujen 1.8.2016 voimaan tullut, Opetushallituksen linjaama uusi opetussuunnitelma pyrkii kasvattamaan lapsemme tähän uuteen itseohjautuvaan maailmaan. Tähän pyritään yhdistämällä eri oppiaineiden kuten biologian ja matematiikan sisältöjä pitkäkestoisiksi ja integroiduiksi oppimiskokonaisuuksiksi, joissa oppiminen tapahtuu käsittelemällä todellisen maailman ilmiöitä kuten ilmastonmuutosta tai kasvavaa epätasa-arvoa.

Tällaisella ilmiölähtöisellä oppimisella on merkittävä mahdollisuus antaa oppilaille laaja-alainen ymmärrys yhä kompleksimmasta maailmasta sekä taidot toimia siinä itseohjautuvasti. Pitkäkestoiset oppimiskokonaisuudet voivat myös parantaa oppilaiden viihtyvyyttä, mikä on suomalaisen peruskoulun yksi ongelmakohta, myös kansainvälisten vertailujen mukaan.

Esimerkiksi kansainvälinen HSBC-tutkijaverkosto on jo 30 vuoden ajan toteuttanut vertailevan tutkimuksen 45 maan kouluikäisten lasten terveyskäyttäytymisestä sekä siihen vaikuttavista tekijöistä yhteistyössä Maailman terveysjärjestön WHO:n kanssa. Viimeisimmän raportin mukaan esimerkiksi vain 12 % suomalaisista 11-vuotiaista pojista ja 20 % samanikäisistä tytöistä pitivät koulusta todella paljon siinä missä esimerkiksi Saksan vastaavat luvut ovat 51 % (pojat) ja 60 % (tytöt, ks. raportin sivu 52). Ikäluokasta riippuen, lastemme kouluviihtyvyyden perusteella suomalainen peruskoulu sijoittui 45 maan joukossa sijoille 40 – 44.  Kouluviihtyvyyden parantaminen on jo itsessään tärkeää, mutta se on myös tärkeä tekijä lastemme laajemman fyysisen ja mentaalin terveyden tukemisessa.

Uuden opetussuunnitelman integroiduilla oppimiskokonaisuuksilla onkin suuri potentiaali tehdä suomalaisesta peruskoulusta entistä relevantimpi sekä oppilaiden näkökulmasta merkityksellisempi. Uutta opetussuunnitelmaa on kiitelty laajasti ja se on saanut positiivista huomiota kansainvälisessä mediassakin. Siksi onkin valitettavaa, että monialaisten, integroitujen ja pitkäkestoisten oppimiskokonaisuuksien laajamittainen toteutuminen näyttää tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Miksi näin?

Monialaisten, integroitujen ja pitkäkestoisten oppimiskokonaisuuksien toteutumisen kolme estettä

Olen analysoinut uutta opetussuunnitelmaa jo jonkin aikaa liittyen ”avoimien oppimisympäristöjen suunnittelu ja käyttöönotto peruskouluissa” tutkimushankkeeseeni ja tämän tausta-analyysin perusteella tämä ongelma juontaa juurensa seuraavien kolmen tekijän yhteisvaikutuksesta.

Este 1: Koulusektorin hajautunut rakenne tekee valtakunnallisen kehittämisen vaikeaksi

Toisin kuin ehkä voisi kuvitella suomalaisen peruskoulun menestymistä koskevan uutisoinnin perusteella, suomalainen koulusektori on rakenteellisesti hajautunut, sillä perusopetuslain mukaan perusopetuksen järjestämisestä vastaavat kunnat. Kunnat ovat itsenäisiä toimijoita, joilla on siis velvollisuus järjestää perusopetus perusopetuslain sekä Opetushallituksen 473-sivuisen opetussuunnitelman perusteet –dokumentin mukaisesti.

Opetuksen sisällön osalta perusopetuslaissa säädetään vain ”opetuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista sekä perusopetukseen käytettävän ajan jakamisesta eri oppiaineiden ja aineryhmien opetukseen sekä oppilaanohjaukseen” (14 §:n 1 momentti). Opetushallituksen opetussuunnitelman perusteet on siis opetuksen sisällön kannalta keskeinen valtakunnallinen ohjausinstrumentti.

Opetussuunnitelman perusteet dokumentilla ei ole käytännössä kuitenkaan määräävää valtaa, sillä yksittäisillä kouluilla ja erityisesti yksittäisillä opettajilla on valta ja vastuu päättää miten he toteuttavat opetusta. Suomalaisissa peruskouluissa työskentelee onneksi päteviä ammattilaisia, jotka kykenevät tuottamaan laadukasta opetusta itsenäisesti. Mutta kentän regulatiivinen rakenne yhdistettynä opettajien itsenäisyyteen tarkoittaa sitä, että koulusektorin valtakunnallinen kehittäminen on kuin ’narulla työntämistä’.

Ja tämä näkyy uudessa opetussuunnitelmassa. Vaikka Opetushallitus kannustaa kouluja järjestämään monialaisia, pitkäkestoisia ja integroituja kokonaisuuksia, se jättää kouluille mahdollisuuden ’kuitata’ opetussuunnitelman mukaiset monialaiset oppimiskokonaisuudet järjestämällä yhden teemapäivän. Opetushallituksen on käytännössä pakko jättää päätösvalta yksittäisille kouluille, koska se ei voi muutakaan.

Este 2: Monialaiset integroidut oppimiskokonaisuudet eivät tule näkymään lukuvuosi- ja päättötodistuksissa

Perusopetuslain mukaan Opetushallituksella on valta päättää mitä oppilaiden todistuksiin keväisin  kirjataan. Opetushallitus on linjannut, että lukuvuosien ja peruskoulun päätteeksi keväisin annettavat arviot kohdistuvat jatkossakin yksittäisiin oppiaineisiin.  Tämä tarkoittaa siis sitä, että oppilaiden monialaiset integroidut oppimiskokonaisuudet eivät tule näkymään lukuvuosi- ja päättötodistuksissa.

Monialaisten integroitujen oppimiskokonaisuuksien arvioinnin puuttuminen todistuksista johtaa todennäköisesti siihen, että monialaiset integroidut oppimiskokonaisuudet saavat vain pienen paino-arvon oppimistapahtumien toteutuksessa. Tämä johtuu siitä, että ammattitaitoisen opettamisen lähtökohtana on luoda looginen ja koherentti yhteys oppimistavoitteiden, -tapahtumien ja oppimisen arvioinnin välille.

Koska monialaisia integroituja oppimiskokonaisuuksien arvioinnit eivät näy todistuksissa, opettajat todennäköisesti painottavat opetuksessaan yksittäisten aineiden oppimistavoitteiden saavuttamista. Kouluissa opettajien työtä ja siten opetuksen sisältöä ei ohjaa niinkään esimies eli rehtori vaan valtakunnalliset oppimistavoitteet ja oppimisen arviointi sekä opettajien ammattikunnan sosiaaliset normit.

Monialaisten integroitujen oppimiskokonaisuuksien puuttuminen todistuksista hidastaa näiden oppimiskokonaisuuksien toteutumista myös sitä kautta, että oppilaiden vanhemmat – jotka muodostavat opettajien keskeisen ’sidosryhmän’ – saattavat muodostaa arvionsa koulujen henkilökunnan onnistumisesta pääasiassa kokeiden tulosten ja todistusten perusteella. Mikäli vanhempien arviolla on vaikutusta opettajien työskentelyyn, vanhempien fokusoituminen todistuksissa näkyvien aineiden numeroihin ei ainakaan auta monialaisten integroitujen oppimiskokonaisuuksien laajamittaista toteutumista.

Este 3: Moninaiset tavoitteet, ylhäältä tulevan priorisoinnin puute ja rajalliset resurssit johtavat todennäköisesti yksittäisten oppiaineiden priorisointiin

Monialaisten integroitujen oppimiskokonaisuuksien toteutumista haittaa myös ettei Opetushallitus priorisoi yksittäisten oppiaineiden ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien oppimistavoitteiden välillä. Käsitykseni mukaan monialaiset oppimiskokonaisuudet tuotiin uuteen opetussuunnitelmaan jo olemassaolevien ainekohtaisten tavoitteiden lisäksi. Uusi opetussuunnitelma pyrkiikin vanhojen tavoitteiden saavuttamisen lisäksi myös kehittämään oppilaiden laajempaa ymmärrystä monialaisten oppimiskokonaisuuksien kautta.

Opetussuunnitelman perusteet ei kuitenkaan ota kantaa siihen miten näitä moninaisia tavoitteita pitäisi priorisoida opetuksen järjestämisessä. Päätösvalta jää tässäkin yksittäisille kouluille ja opettajille.

Priorisoinnin puuttuessa yksittäiset oppiaineet ja monialaiset oppimiskokonaisuudet kilpailevat samoista resursseista, siis opetusajasta.  Opetusajan ollessa vakio, opetusajan kohdistaminen yksittäisten oppiaineiden oppimistavoitteiden saavuttamiseen on pois monialaisilta kokonaisuuksilta.

Kilpailu yksittäisten oppiaineiden tavoitteiden kanssa opetusajasta muodostuvat erityisen suureksi ongelmaksi yhdistettynä hallituksen koulutusleikkauksiin. Uusien monialaisten, pitkäkestoisten ja integroitujen oppimiskokonaisuuksien kehittäminen vaatii paljon resursseja erityisesti siksi, että ne tulisi kehittää opettajakunnan ja oppilaiden välisen yhteistyön kautta.

Mikäli peruskoulujen resurssit vähenevät hallituksen suunnitelmien mukaisesti, monet koulut kohdistanevat jäljelle jäävät resurssit niihin oppimiskokonaisuuksiin, joilla tehokkaiten saavutetaan suurin osa uuden opetusuunnitelman moninaisista oppimistavoitteista. Näyttääkin todennäköiseltä, että tässä tilanteessa monessa koulussa monialaisten, pitkäkestoisten ja integroitujen oppimiskokonaisuuksien laajamittainen kehittäminen tullaan jättämään paremmille vuosille.

Miten ilmiölähtöinen oppiminen voidaan saavuttaa?

Ilmiölähtöinen oppiminen on vielä mahdollista saavuttaa. Mutta koska koulusektorin lainsäädännölllinen rakenne, opettajien toimintaa ohjaavat rakenteet ja resurssien niukkuus eivät tue monialaisten integroitujen oppimiskokonaisuuksien laajamittaista toteutumista, tämän tärkeän muutoksen toteutuminen riippuu yksittäisten koulujen yksittäisten opettajien kyvystä saada koulun opettajakunta innostumaan monialaisten integroitujen oppimiskokonaisuuksien toteutuksesta.

Ilmiölähtöisen opetuksen toteuttaminen ei siis ole firmoista tuttu ylhäältä alas ja keskeltä periferiaan ohjattu muutos vaan se muistuttaa enemmänkin yhteiskunnallisten liikkeiden – kuten Martin Luther King Jr:n mobilisoima mustien oikeuksia puolustava liike tai Occupy Wall Street –liike – syntyä alhaalta ylös.

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien ja ilmiölähtöisen oppimisen laajamittainen toteuminen voi onnistua mikäli yksittäisissä kouluissa onnistutaan tekemään yhteistyötä uusien oppimiskokonaisuuksien luomiseksi. Maarit Rossin ja Pekka Peuran kaltaisten opetuksen uudistajien aikaansaama innostus osoittaa monien opettajien ymmärtävän, että uusi opetussuunnitelma ja muuttuva maailma vaativat oppimiskokonaisuuksien kehittämistä. Opettajakunnan innostus voi kuitenkin hiipua nopeasti ristiriitaisten tavoitteiden, vanhempien vaatimusten, pienenevien resurssien ja oman hyvinvoinnin tarpeen ristipaineessa.

Koska uusien monialaisten integroitujen oppimiskokonaisuuksien suunnittelu vaatii aikaa, vaivaa ja energiaa, tarjoan seuraavaksi erään ehdotuksen miten näitä kokonaisuuksia voisi alkaa kehittämään. Vaikka opettajat ovat opettamisen ja oppimisen ammattilaisia, monialaisten integroitujen oppimiskokonaisuuksien toteuttaminen vaatii uusia taitoja, koska ne tulee tehdä yhteistyössä opetttajakunnan ja oppilaiden välillä. Tähän ei ole kaikissa kouluissa totuttu. Yhteistyö voi olla erityinen haaste yläkouluissa, joissa eri oppiaineiden opetus on tällä hetkellä eriytetty omille tunneilleen, joita pitävät tiettyihin oppiaineisiin erikoistuneet opettajat.

Tässä viiden kohdan ohje integroitujen oppimiskokonaisuuksien toteuttamiseksi yhteistyön kautta:

1. Oppilaat päättävät integroidun oppimiskokonaisuuden aiheen

Monissa kouluissa voi tulla houkutus lähteä liikkeelle miettimällä opettajakunnan kesken miten vanhat sisällöt voitaisiin ’paketoida’ uusiksi monialaisiksi kokonaisuuksiksi. Vaikka tämä olisi tehokas tapa täyttää Opetushallituksen vaatimukset, se olisi kuitenkin uuden opetussuunnitelman hengen vastaista.

Ilmiölähtöisessä oppimisessa lähtökohdan tulisi olla tutkittava ilmiö. Tarkemmat käsiteltävät asiat, teemat ja sisällöt tulee ’nousta’ tai syntyä analyysiprosessin kautta (eikä primääristi opettajan antamana). Ilmiölähtöinen oppiminen edellyttää oppilaiden aktiivisuutta ja siksi on tärkeää aktivoida oppilaita antamalla heille valta päättää integroidun oppimiskokonaisuuden aihe. Uusi opetussuunnitelma itse asiassa velvoittaa koulut suunnittelemaan monialaiset oppimiskokonaisuudet yhteistyössä oppilaiden kanssa.

Yksi keino integroidun oppimiskokonaisuuden aiheen päättämiseksi on antaa jokaisen oppilaan äänestää esimerkiksi yhtä YK:n uusista kestävän kehityksen tavoitteista. Aiheeksi tulee eniten ääniä saanut. Tämä äänestys voitaisiin järjestää ja tulokset voitaisiin julkistaa koko koulun yhteisessä tilaisuudessa ’livenä’ käyttämällä esimerkiksi Googlen Formseja ja oppilaiden omia mobiililaitteita.

2. Opettajat määrittävät arviointikriteerit ja –standardit

Kun aihe on tiedossa, opettajakunta päättää yhdessä mitä oppilaiden pitäisi tuottaa monialaisen integroidun oppimiskokonaisuuden aikana. Tärkeää on, että tuotoksen sisältöä ja formaattia ei määriteltäisi liian paljon etukäteen. Oppilaat voisivat ilmaista ilmiölähtöisen analyysinsä lopputulokset esimerkiksi näyttelemällä, kirjoittamalla tai pitämällä puheen.

Keskeinen pedagoginen haaste on kuitenkin päättää näiden tuotosten arviointiperiaatteet sekä odotettu taso mihin oppilaiden pitäisi päästä. Jos oppilaiden töiden sisältöä ei määritellä etukäteen, arvionti on järkevää sitoa töiden analyysin syvyyteen sekä ilmaisumuodon voimaan. Myös ilmiölähtöisessä oppimisessa voi odottaa korkealaatuisia tuotoksia, vaikka sisältöjen ”oikeita vastauksia” ei opettaja etukäteen tietäisikään. Oppilaiden tehtävät voidaan kertoa oppilaille yhdessä suuressa koko koulun tapahtumassa, jossa kerrotaan integroidun oppimiskokonaisuuden tavoitteet ja työskentelyperiaatteet.

3. Projektimuotoista työskentelyä ilmiöiden ympärillä

Oppilaiden aloittaessa työskentelyn annetusta aiheesta on tärkeää, että opettajat systemaattisesti kannustavat oppilaita omaan aktiiviseen tiedonetsintään. Monet oppilaat voivat olla aluksi ’hukassa’ niin suuren vapauden kanssa. Fiksuimmat oppilaat kuitenkin ymmärtävät nopeasti mitä pitää tehdä. Opettajien resurssit kannattaa tietenkin kohdentaa enemmän apua tarvitseviin. Näin opettajien rooli vaihtuu virheiden korjaajasta ja oikean tiedon välittäjästä ’coachiin’, joka ohjaa oppilaat ilmiön kannalta oikean tiedon äärelle.

Vapaamatkustajaongelmaan on toki varauduttava. Opettajien onkin suunniteltava kyseisen koulun oppilaille sopivat välietapit (esim. esitykset muille oppilaille), jotka kannustavat tuotosten edistämiseen.

Toinen ongelmakohta käytännön työskentelyssä on varmistaa, että oppilaat saavat aikaa ja tilaa tuotosten tekemiseen. Yksi, eri aineiden kannalta oikeudenmukainen, ratkaisu on päättää, että jokaisen opettajan on luovutettava esimerkiksi 10 % omista tunneistaan monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamiselle.

4. Grande Finale

Oppilaiden lopputuotokset esitellään illalla järjestettävässä tilaisuudessa, johon kutsutaan myös vanhemmat sekä paikallinen lehdistö. Tapahtumalle on hyvä saada positiivista, ulkopuolista huomiota, koska se paitsi kannustaa lapsia tuotosten tekemisessä, myös aktivoi vanhempia osallistumaan enemmän koulun arkeen.

Monissa kouluissa lopullisten tuotosten esittely voi olla jo hieno tapa päättää lukuvoden monialainen oppimiskokonaisuus. Grande Finaleen voi kuitenkin liittää myös parhaiden tuotosten palkitsemisen tai kilpailun parhaasta tuotoksesta. Television tosi-tv-formaattien tultua yleiseksi tälle voisi olla kysyntää.

5. Oppimiskokonaisuuden jälkeinen reflektio

Varsinaisen työskentelyn päätyttyä on hyvä hetki laittaa oppilaat reflektoimaan tehtyä projektia toisesta näkökulmasta. Tämä voi olla äidinkielen tekstin tuottoa, yhteiskuntaopin analyysi muuttuvusta työelämästä ja yhteiskunnasta tai esimerkiksi vierailu paikalliseen arkkitehtitoimistoon.

Myös opettajien on tärkeää pohtia monialaisten oppimiskokonaisuuksien onnistumista. Tähän liittyen oppilailta on hyvä kerätä myös formaalia palautetta. Keskeiset oppimiset, onnistumiset ja epäonnistumiset on tärkeä kirjata ylös, jotta ensimmäisen vuoden palaute ja oppimiset voidaan käyttää hyväksi seuraavan vuoden monialaisia integroituja oppimiskokonaisuuksia suunnitellessa.

Kohti ilmiölähtöistä oppimista

Muuttuva maailma ja tulevaisuuden työelämä edellyttävät ilmiölähtöisen oppimisen ja monialaisten integroitujen oppimiskokonaisuuksin toteutumista. Niiden kautta oppilaat voivat oppia itseohjautuvaa, ongelmalähtöistä ja ratkaisuhakuista toimintaa. Siitä on tulossa entistä tärkeämpää, sillä työelämässä on tapahtumassa siirtymä hierarkkisista organisaatioista kohti itseohjautuvia organisaatioita, joissa  työn organisointi perustuu käskemisen ja kontrollin sijaan itsenäisten ammattilaisten kykyyn koordinoida työtään itseohjautuvasti. Samalla voidaan parantaa lastemme viihtyvyyttä ja hyvinvointia koulussa, jotta heistä kasvaa tasapainoisia aikuisia. Nyt on aika varmistaa, että ilmiölähtöinen oppiminen ei päädy suomalaisen julkisen sektorin kehittämisideoiden hautausmaalle.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Jääkö peruskoulujen ilmiölähtöinen oppiminen toteutumatta?

  1. OPH linjasi, että yksi monialainen oppimiskokonaisuus kestää vähintään oppilaan yhden kouluviikon oppituntien verran, ja että oppilaalla on oikeus vähintään yhteen monialaiseen oppimiskokonaisuuteen lukuvuoden aikana. Teemapäivä ei riitä.

    Opsin perusteissa arviointi kulkee kaikessa mukana. On koulun ammattilaisten suuri haaste avata uusia arviointikäytäntöjä huoltajille. Onneksi meillä on myös selkeää tutkimusnäyttöä tukenamme tässä (kt esim Najat Ouakrim-Soivion kirja). On sanottu, että jos arvioinnissa mikään ei muutu, ei uusi opsikaan toteudu. Myös monialaisten toteutumista pitää arvioida. Mikä estää tätä arviota (oppilaan itse-, vertais- tai muulla arviointitavalla toteutettua) näkymästä todistuksessa vaikka liitteenä?

    Itse olen optimistisempi näiden monialaisten jalkautumisen suhteen. Kun koulujen toimintakulttuuriin ajetaan uutena näin suurta opettajien ja oppilaiden yhteistyötä vaativaa tapaa oppia, sille pitää antaa aikaa. Kokeilla, ottaa oppia mokista ja kokeilla uudestaan. Vuosi ei riitä, ehkä viiden vuoden päästä monialaiset oppimiskokonaisuudet toteutuvat jo tavoitellusti. Koulujen rehtoreilla on tärkeä homma saada monialaisista syntyvä työ jakaantumaan tasaisesti opettajakunnan kesken pitkässä juoksussa. Ja ehkä olisi myös korostettava opetussuunnitelman asemaa joka open normina.
    Kiitos mielenkiintoisista ”pointeista”!

  2. Todella hyvä kirjoitus, kiitos. Olen samaa mieltä, että ilmiöpohjaisen oppimisen vakiinnuttaminen riittäväksi osaksi koululaisten opiskelua ei toteudu ilman asian ”fasilitointia” vaikkapa opetuksen järjestäjän toimesta. Jos kiinnostaa, vilkaiskaapa tätä blogia, jonne on hieman kuvattu Lappeenrannan peruskouluissa viime lukuvuonna toteutettua DOP-projektia (DOP= design suuntautunut pedagogiikka, jossa oppilaat valitsevat tutkittavan ilmiön ja suunnittelevat prosessin mahdollisimman itsenäisesti). Koulutimme 120 opettajaa pitkäkestoisessa koulutuksessa, jonka aikana he toteuttivat projekteja oppilaiden kanssa. Koulutukset jatkuvat alkavana lukuvuotenakin. Uskon, että tämä on edistänyt kouluissamme asiaa merkittävästi. http://doppolkuja.blogspot.fi Lisäksi vuosisuunnitelmiin sisältyy lomake, johon koulut tekevät suunnitelmat monialaisten oppimiskokonaisuuksien toteuttamiseksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s